LANKASAHAUS

Lankasahaus on tarkimpia työstömenetelmiä mitä teräkseen voidaan käyttää, tyypillisesti puhutaan jopa alle 0,005mm tarkkuusvaatimuksista ja pinnanlaadussa 0,1Ra -0,6Ra alueesta.

Tarpeet ja sovellukset lankasahaukselle poikkeavat hyvinkin paljon toisistaan, joten koneissa on oltava oikeat ominaisuudet tarvittavaan työhön. Valikoimistamme löytyy toistakymmentä eri lankasahamallia ja tyyppiä, eri kokoluokissa ja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Näistä valitsemme yhdessä juuri asiakkaan tarpeisiin parhaiten soveltuvan mallin.

 

Vaatimuksena lankasahattavalle kappaleelle on riittävä sähkönjohtavuus. Kappaleen kovuudella ei ole merkitystä, eli alumiini, pehmeä rakenneteräs tai kovaksi karkaistu akseli ovat lankasahauksessa samalla viivalla. Kasvavassa määrin tulee erikoisseoksia ja tarpeita uusista sovelluksista joissa hyödynnetään nimenomaan kovien terästen leikkaamiskykyä.

Koneista riippuvaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi leikkuukorkeudet, joissa isoilla vakiokoneilla päästään 400-600mm korkeuksiin asti. Yleisimmin kappalekorkeudet ja konekapasiteetti ovat alle 250mm vahvuuksille.

Aiemmin lankasahaus oli lähinnä työkaluvalmistuksen työstömenetelmä, mutta tänäpäivänä kasvassa määrin sovellukset löytyvät aivan uusilta sektoreilta, vaativasta kappalevalmistuksesta. 3D maailma ohjelmoinnissa on myös avannut uusia mahdollisuuksia lankasahauksen käyttöön.

Tamspark Oy on Suomen johtava lankasahojen ja tarvikkeiden erikoistoimittaja jonka valikoimista löytyy koneet, osaaminen, varaosat ja tuki mm: AGIE, CHARMILLES ja GF AgieCharmilles koneisiin.

Henkilökunnaltamme löytyy laaja osaaminen ja jopa 30v kokemus lankasahoista.

Meiltä löytyy lankasahaukseen:
-uudet GF AgieCharmilles lankasahat
-käytetyt AGIE ja CHARMILLES lankasahat
-PEPS CAM ohjelmointiratkaisut
-Eko.Ionisator järjestelmä, hartsin vaihtopullot sekä hartsit veden deionisointiin
-BEDRA työstölangat kaikkiin koneisiin ja työstöihin
-suodattimet ja tarvikkeet
-osaava huolto, koulutus ja varaosapalvelut