Julkaisut

EOS historiasta tähän päivään

Vuonna 1989 yrityksen perustaneet Dr. Hans J. Langer (kuvassa) Dr. Hans Steinbichler olivat edelläkävijöitä ja visionäärejä, joiden näkemyksen pohjalta on rakentunut nykyinen EOS asema markkinajohtajana 3D-tulostustekniikassa.  Menestys alkoi pikamallennin sovelluksista stereolithographty tekniikalla.

 

Vuonna 1994 metallin lasersintraus menetelmä (DMLS) tuli mukaan kuvioihin Electroluxin R&D yhteistyön kautta, jolloin metallin 3D-tulostus osaaminen siirtyi EOS:lle. Vuonna 1997 EOS keskittyi pulveripeti-lasersintraus menetelmään, omistaen menetelmän patentit ja lopulta vuonna 2000 EOS hankki omistukseensa suomalaisen huippuosaamisen, eli Electroluxin kehitystiimin. Turkuun perustettiin virallisesti metallitulostuksen materiaalikehitysyksikkö EOS Oy. Suomalaiset voivat olla ylpeitä tästä osaamisesta, johon DMLS perustuu ja jonka johdolla alan terävin kehitys kulkee tälläkin hetkellä.

Vuodesta 2000 eteenpäin on EOS kehittänyt lukuisia läpimurtoja sekä polymeeri-, että metallitulostuksen puolella, toimien markkinoilla kehityksen kärjessä molemmilla sektoreilla.

 

Kokonaisvaltainen osaaminen

Kun puhutaan 3D tulostuksesta, itse kone on periaatteessa yksinkertainen CNC kone, mutta todellinen osaaminen ja arvo on materiaalikehityksessä ja työstöprosessin hallinnassa. Juuri tämä on asia missä E

OS on pitkällä etumatkalla. On äärettömän tärkeää ymmärtää hankittaessa 3D tulostinta, että tarvitaan kokonaisratkaisu, eli toimittaja joka hallitsee koneen, materiaalin, sekä parametrit ja kykenee toimittamaan asiakkaalle valmiin ratkaisun joka sisältää nämä kaikki elementit.

Ostajan ei tarvitse tehdä materiaalitutkimusta sillä se on jo tehty EOS:n puolella. Tästäkin huolimatta EOS antaa täysin avoimen mahdollisuuden myös itse säätää ja tutkia prosessia, tarjoten siihen täysin avoimen parametrihallinnan ja valvontaohjelmistot.

Tärkeä prosessinhallinta pitää sisällään ainutlaatuisia ohjelmistomoduuleja, joiden avulla valmistusta seurataan kerros kerrokselta. Jälleen sektori missä EOS on edelläkävijä. Kappaleiden materiaalirakennetta tutkitaan työstön aikana kerroksittain. Tieto talletetaan, joten sitä voidaan tutkia ja jäljittää kerroksittain tarvittaessa myöhemmin. Tämä ei ole mahdollista missään muussa valmistustekniikassa.

Additive Minds tukenasi, et ole yksin

Erittäin tärkeää on tietää myös vahva taustatuki mikä EOS organisaatiosta löytyy eri toimialoille. Jos olet harkitsemassa 3D tulostinta medical puolen tuoteisiin, löytyy asiantuntijat siltä sektorilta. Jos mietit tulostimen hankkimista aerospace sovellukseen tai vaikka venttiiliblokien valmistukseen, voit olla varma että käytössäsi on alan hallitsevat asiantuntija. Et ole yksin ajatuksesi kanssa.

Sama toteutuu lähes kaikilla yleisimmillä aloilla, eli juuri kyseisen alan asiantutijat ovat käytettävissäsi erityisessä Additive Minds ryhmässä, jonka tarkoitus on auttaa asiakkaita siirtymään 3D tulostukseen

 

Nyt ja tulevaisuudessa

Tällä hetkellä AM teknologia valtaa alaa perinteisestä valmistuksesta sekä polymeeri, että metallipuolella. Kehitys on nopeaa, mutta nyt on mahdollisuus vielä astua mukaan ja katsoa miten AM teknologiaa voi hyödyntää omassa tuotteessa tai tuotannossa. Vertaamme jatkuvasti mitä on järkevää valmistaa perinteisesti ja missä AM on jo kilpailukykyinen.

Hyvä esimerkki uudesta teknologiasta nähtiin ensiesittelyssä Formnext 2018 messuilla. EOS esitteli muovituotteiden valmistuksen mullistavan LaserProFusion teknologian. Kun omenan kokoisen muovikappaleen tulostusaika on uudella teknologialla vain 9 sekuntia, on selvää että puhutaan menetelmästä, joka tulee olemaan mullistava muovituotteiden valmistuksessa. Tulevaisuus on täällä ehkä jo nopeammin kun osasimme odottaa.

 

 

 

 

 

 

EOS historiasta löytyy tarkempia tietoja heidän kotisvuillaan Historia linkissä